tiistai 6. toukokuuta 2014

PAINORAUHAN JULISTUS




Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee
epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.
Sen sijaan, että ottaisin omakseni
ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai 
vertaisin itseäni muihin, 
voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni, 
mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?
Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi
hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä. 
Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. 
Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.
Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.
Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi.
Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja 
viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.
Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.
Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.
Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.
Sinulla on oikeus liikkua ilosta.Sinulla on oikeus pyytää apua.
Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.
Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, 
kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla,
juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.
Näillä sanoilla julistan Painorauhan
-rauhan olla omankokoisensa!

Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010

Teksti & kuvat Syömishäiriöliitto-SYLI ry
Lisätietoa Älä laihduta -päivästä täältä.
Älä laihduta -päivän tapahtumia ympäri Suomea löydät täältä.


10 kommenttia :

  1. <3 Kun avasin tän postauksen, niin mietin että ootkohan laittanu tohon biisiksi tämän. Arvasin oikein. Tää biisi saa mut itkustamaan… :'( mutta onneks onnesta.

    Kiitos sisko. <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin mustakin! Tärkeintä on, että itse viihtyy omassa kropassaan ja tekee valintoja, jotka ovat itselle hyväksi. <3

      Poista
  3. Mää meinasin kans alkaa itkemään, en tiedä miks.. herkkä aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on varmasti herkkä aivan liian monelle naiselle (ja miksei miehellekin), ja juuri siksi siitä on tärkeää puhua rohkeasti. <3

      Poista
  4. Niin herkkä aihe.. Toivottavasti ihmiset tajuaisivat olla laihduttamatta turhaan.<3

    Mun blogissa on sulle haaste :)
    http://28tassuajajonna.blogspot.fi/2014/05/haaste-mita-arvostat-itsessasi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jos tarvetta laihtumiselle terveydellisistä syistä todella on, niin laihduttamisen tulisi silloinkin edetä terveysnäkökulma edellä, ei ainoastaan mittanauhan ja vaa'an perusteella. <3
      Kiitos haasteesta, täytyykin laittaa se tekeille! :)

      Poista
  5. Annika kiitos tästä postauksesta. <3 Niin hyvä muistutus itselle ja varmasti lähes jokaiselle itsensä hyväksymisestä. Auttoi paljon tällä matkalla kohti itsensä hyväksymistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista <3 Pitäisi kyllä joka ikisenä päivänä muistaa, että jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on, eikä kenelläkään ulkopuolisella ole oikeutta asettaa paineita tai arvostella ulkonäon perusteella. Aurinkoista kevään jatkoa sinulle! :)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!