ONNEA ÄIDI(NÄIDI)LLE!

Minun äitini on maailman paras äiti, tietenkin. Juuri tänä aamuna mietin hampaita harjatessani, että vanhempani ovat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta rakentamaan perheestämme toisiaan arvostavan ja toistensa seurassa viihtyvän yksikön. Esimerkiksi vapun vietin ihan mielelläni kotikotona vanhempieni ja pikkuveljeni seurassa saunoen, siipiä syöden ja leffaa katsoen. Vappupäivänä grillasimme ja paistoimme munkkeja, ja seuraamme liittyivät myös rakkat isovanhempani. Mummu on oikea käsityöidolini, esikuvani neulomisen ja virkkaamisen maailmassa. Aina, jos ohjeessa on jotakin pohdittavaa, voin soittaa mummulle ja kysyä neuvoa.

Kiitos äiti ja mummu, näiden kukkakuvien myötä tahdon toivottaa teille ihanaa äitienpäivää!

STUDIO

Opiskelen luokanopettajaopintojeni ohella itselleni kuvataideopettajan pätevyyden, ja opintoihini kuuluu vapaavalintainen syventymiskohde. Itse päädyin syventymään studiokuvauksen saloihin, sillä koulultamme löytyy pieni valokuvausstudio. Olenkin houkutellut kavereitani ja tuttujani malleikseni, sillä studio on varattuna minulle neljäksi kokonaiseksi päiväksi. Yllä olevat kuvat nappasin Marikasta ihan ensimmäisenä studiopäivänäni, ja vaikka tiedänkin tarvitsevani vielä paljon treeniä, olen kovin tyytyväinen aikaansaannoksiimme.

KARVAKAMUT

Vanhempieni koirat Venla ja Peetu ovat kyllä meikäläisen suosikkipörrötyypit. Peetu on hieman ujo, mutta jotenkin kovin symppis kaveri, josta tulee mieleen Nalle Puhin Ihaa-kaveri. Sellainen, joka tekee niin kuin käsketään ja tyytyy kohtaloonsa, mutta elelee silti jotakuinkin tyytyväistä elämää. Vempulan lempinimi kuvaa neitiä hyvin; hän tietää selvästi olevansa koiraperheen (ja miksei koko muunkin perheen...) pää, kokee tärkeäksi tehtäväkseen pitää vahtia vanhempieni omakotitalossa ja vähän muuallakin eikä säästele temperamenttista luonnettaan. Rohkeana itseään pitävä neitikoira kuitenkin pelkää kuollakseen muun muassa erästä pehmolelu-yksisarvista. Peetu nyt pelkää ihan mitä tahansa...

Vastakohdat täydentävät toisiaan, ja kovin erilaisista luonteistaan huolimatta Venla ja Peetu ovat ylimmät ystävykset. Ja niin kovin rakkaita minullekin. 

LAADUKASTA AIKAA

Maanantai. Sängystä ei haluaisi millään nousta puoli seitsemältä, ulkona sataa lunta kuin tikareita kasvoille ja viikon tulevat haasteet kummittelevat mielessä. En voisikaan kuvitella parempaa lääkettä maanantaimasennukseen kuin kunnon salaattikokkailu ja valokuvailu siskon kanssa. Marika on yksi niistä harvoista, jotka ymmärtävät, että ruoasta otetaan kuvia jalustan kanssa ja vettä kaadetaan laseihin mahdollisimman hitaasti kuvien onnistumisen takaamiseksi. Ihan tyystin salaatti ei kuitenkaan ehtinyt jäähtyä, ja herkkuhetki oli todellinen maanantain pelastus, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Mitä siitä hyvästä ruoasta sanotaankaan...

KATSE

Ostin joulun jälkeen kameraani ulkoisen salaman, Metzin Megablitz 36 AF-5:n. En voisi olla tyytyväisempi ostokseeni, sillä ilman sitä sisätiloissa kuvaaminen pimeinä iltoina olisi ollut miltei mahdotonta. Nämäkin kuvat on otettu vanhempiemme kodinhoitohuoneessa, ja salaman antama valo pelasti kuvaussessiomme. Salaman kanssa samoihin aikoihin hankin kameraani myös pidemmän objektiivin, Canonin 55-250 mm IS II -putken, jolla nämäkin kuvat on otettu. Uusilla kuvausvälineilläni onkin hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan; salamasta pulitin vajaat sata euroa ja objektiivi kustansi noin 150 euroa. Enkä ainakaan toistaiseksi ole joutunut katumaan; kovin tyytyväinen olen kumpaankin uuteen leluuni ollut!

SEURAA OMAA:

Facebook

Bloglovin'

Blogilista

Instagram @jalokivimeri

HÖYHENIÄ HIUKSILLA

Vaikka miten monta kuvasarjaa jonottaa pääsyään blogiini, mutta nämä tänä iltana otetut kuvat puhuttelevat minua jotenkin erityisen paljon. Niin paljon, että minulla oli vaikeuksia keksiä, mitä niistä kirjoittaisin. Aluksi kirjoitinkin vain:

Hiljaa niin kuin

höyheniä hiuksilla

Minä sanoin ja henkäisin,

höyhenenkevyesti sinua kohti

GREY RIDING HOOD

Teiltä ei taatusti jää blogitaipaleen jatkuessa epäselväksi, kuka useimmiten häärii kameran edessä silloin, kun itse räpsin kuvia. Olemme siskoni Marikan kanssa melkoinen tutkapari; ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta ja tiedämme, millaisia kuvia toinen haluaa. Täytyy kyllä pikimmiten kuvailla myös jonkun muun kanssa, olemme Marikan kanssa hitsautuneet niin yhteen, että välillä voisi olla terveellistä kokeilla, miten jonkun toisen kuvaaminen enää onnistuukaan. 

Nämä kuvat on otettu viikko sitten, juuri kun lumi satoi maahan jäädäkseen. Samalla kertaa Marika nappasi myös aikaisemmin OMAKUVA -postauksessa näkyneet kuvat, ja myönnettävä on ettei päivän kuvasaldo vieläkään ollut tässä; näitä kuvia saatte katsella vielä parin postauksen verran.

SEURAA OMAA:

instagram @jalokivimeri

facebook

bloglovin'

blogilista

LAHJAKSI PALA HISTORIAA

Olen todennut, että isovanhemmille on kovin vaikeaa keksiä hyvää lahjaa, sillä heillä yleensä on jo lähes kaikkea. Tänä jouluna onnistuin kuitenkin ainakin omasta mielestäni ideoimaan äitini vanhemmille lahjat, joista on iloa vielä pitkään. Pienen valkoisen valheen ansiosta onnistuin saamaan käsiini mummun ja vaarin nuoruudenkuvia, jotka skannasin tietokoneelle ja tulostin Ullaka.fi -verkkokaupasta tilaamilleni tulostuskankaille. Ompelin puuvillakankaasta koristetyynynpäälliset, joihin ompelin kuvat ja kauniin pitsinauhan niitä reunustamaan. 

Näiden lahjojen antamista voin myöntää odottaneeni kaikkein eniten, sillä tiedän vanhojen valokuvien olevan erityisesti vaarilleni todella tärkeitä. Tyynyt teinkin suurella rakkaudella ja niiden myötä halusin myös osoittaa, miten paljon kunnioitan isovanhempieni historiaa ja heidän olemassaoloaan. 

Kiitos mummu ja vaari, olette minulle niin tärkeitä. ♥