perjantai 7. helmikuuta 2014

KOLMIOLÄÄKETTÄ


Höpöteltyäni Helmin kanssa tänään käsityö- ja blogijutuista muutaman tunnin ajan, en millään malttanut kotiin tultuani olla hieman näpräämättä. Ostin jo jonkin aikaa sitten Eurokankaasta palan kiiltonahkaa muistuttavaa kangasta, jossa on vanhaa roosaa ja valkoista epämääräisinä läikkinä. Jo kangasta ostaessani tiesin, etten tulisi käyttämään sitä sellaisenaan, vaan kangas saisi uuden elämän pieninä paloina korujen muodossa. Graafiset muodot tuntuvat olevan nyt in, ja leikkelinkin kankaasta kolmionmuotoisia paloja, joita liimasin aina kaksi päällekkäin niin, että kumpikin puoli kestää katseita. Kiinnitin palat Marikalta joululahjaksi saamieni korutarvikkeiden avulla ketjuun ja päähän laitoin papulukon - tadaa, uusi rannekoru oli valmis! Ainakin saman sarjan korvikset ovat vielä tulossa, kunhan vain saan hankittua korvakorulukkoja. Mitäs te pidätte kolmiokuumeen helpottajastani? 


10 kommenttia :

  1. Herranjestas sä olit nopsa! :D Tosta noin vaan pyöräytit moisen, on kyllä nätti! Tässä muuten linkki siihen käsityöblogien facebook-ryhmään, josta kerroin. :) Kannattaa liittyä, se on pullollaan silkkaa inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en vaan malttanut olla tekemättä jotain pientä kivaa, kun juttelin toisen käsitöihin hurahtaneen kanssa ;) kiitos linkistä, mä liityn!♥

      Poista
  2. Kauniin korun olet tehnyt. :) Kiva idea tuo nahan käyttäminen korussa näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Tiana ♥ olen nähnyt tämäntyylisiä korviksia, ja koska korviskoukkuja ei inspispuuskissa löytynyt, niin tuloksena oli rannekoru :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Noora, tästä korusta tykkäilen kovasti itsekin. ♥

      Poista
  4. Onpa nätti! Hyvä idea käyttää tuollaista tukevaa kangasta kolmioihin, itse olen törmännyt samantapaisen mutta paperisen korun ohjeeseen. Sinun versiosi on varmasti kestävämpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin kyllä itsekin, että tämä kankainen versio olisi ainakin hieman paperista kestävämpi - toivotaan! ;) Kiitos kommentistasi, Emmi <3

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!