maanantai 17. helmikuuta 2014

MINÄ PELKÄÄN.


Photo 4 by Marika

Minä pelkään monia asioita. Minä pelkään opetella uutta, koska on myönnettävä ettei osaa. On hirmu vaikeaa myöntää tarvitsevansa apua, olevansa huono jossakin. Mitä pelkään kävellä yksin pimeässä, eihän sitä tiedä kuka tulee vastaan. Minä pelkään ajaa autolla liukkaalla säällä, etenkin jos joku on kyydissä. Minä pelkään pahoja unia, joskus en uskalla nukahtaa. Minua pelottaa lähteä kaupasta ostamatta mitään, myyjäthän saattavat luulla minua varkaaksi vaikken ole. Minä pelkään itseni nolaamista ja pelkään olla väärässä.

Mitäpä jos suurin osa peloistani on turhia? Mitäpä jos olenkin ihan hyvä sellaisena kuin olen, ja vielä vähän parempi kun olen oppinut sen uuden vaikean asian? Mitäpä jos tutustun uuteen mahtavaan ihmiseen, kun uskaltaudun yksin vieraaseen paikkaan? Mitäpä jos nukahdettuani näenkin maailman parhaimman unen sen pelottavan sijaan? Minä todella ihailen niitä, jotka vaikuttavat rohkeilta. Mutta taitavat ne rohkeatkin pelätä, ainakin joskus.


14 kommenttia :

  1. Tää oli aivan mahtava kirjoitus! Oot niin ihana <3 Aito, inhimillinen ja todellinen Annika <3

    t. Talouskoulu-Hoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana H! Mulla on muuten ikävä, pitää nyt pikimmiten sopia joku kahvitteluaika, niin päästään vaihtamaan kuulumisia <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Varsinkin tuossa toisessa kuvassa on värit kohdillaan :)

    Jännä sattuma, että itsekin kuuntelin tuon Samuli Putron biisin päivällä ja se saa kyllä joka kerta ajatukset liikkeelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hetken kesti tajuta kenestä Kaisasta on kyse, kun oon tottunut tuntemaan sut eri nimimerkillä ;) Kiitos, käytiin Marikan kanssa viime viikolla napsimassa asukuvia ja itse innostuin sitten kuvailemaan vielä hieman maisemiakin.

      Samuli Putrolla on kyllä sellainen jännä ajatuksia liikkeelle saava vaikutus ;) Mullekin tuo teksti tuli mieleen ihan tuosta biisistä, jotenkin jännä miten sitä kaiken aina ajattelee jotenkin ensin negatiivisen kautta..

      Poista
  3. Ihana teksti! Mulla on viime aikoina ollut kamalasti kaikkia pelkoja, joiden kanssa kamppailen. Yritän just aina kääntää ne "hyväksi" vähän niin kuin säkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hassua, miten paljon aikaa siihen pelkäämiseen lopulta kuluttaa. Ja yleensä aina kun jotain uskaltaa, toteaa että pelko oli loppujen lopuksi melko turha.

      Ja hei Milla, mä haluan tulla vielä keväällä sua moikkaamaan sinne pk-seudulle! Voisit pitää mulle sellaisen hyvän turistikierroksen ;)

      Poista
  4. Ihana kirjoitus minunkin mielestäni! Pelkääminen on kyllä asia, johon itsekin olen käyttänyt aivan liikaa aikaa. Ja valitettavasti käytän edelleen, mutta onneksi kokoajan vähenevissä määrin, sillä olen tajunnut miten turhaa se on ja nyt parhaillaan työstän sitä asiaa aktiivisesti. Mutta eihän se helppoa ole ja ottaa aikansa. Niin ja tietenkään ei ole tarkoitus päästä kokonaan eroon pelosta, kyllä tosiaan ne rohkeimmatkin ihmiset kaikki joskus pelkäävät. Se on ihan luonnollista, mutta itse en halua kuluttaa aikaa siihen kun jatkuvasti pelkään asiaa x tai tilannetta y, joiden jälkeen lähes poikkeuksetta saan itseni kiinni ajattelemasta "hei sä pelkäsit taas ihan turhaa etukäteen". Rohkeutta sinne päin! :)

    ♥: Eksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkääminen tottakai on ihan normaalia, mutta välillä pitäisi vain osata ajatella, että hyvin se menee. Yleensä käy kuitenkin juuri noin, että ne pelot ovatkin aika turhia.
      Rohkeutta sinunkin viikkoosi! ;) ♥

      Poista
  5. Olipa kiva kirjoitus. Tunnistin monta asiaa itsessäni myös. Ehkä ne asiat on jollain tavalla kaikille tuttuja tuntemuksia, tai sitten Jotkut ovat todella todella rohkeita vain :)

    Mutta ehkä se on juuri se pelko mikä tsemppaa yrittämään parhaansa asiassa kuin asiassa ja siten saadaan jokainen itsessämme parhaat puolet esiin :)

    Kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kirjoitus miellytti. Kyllä varmasti noista peloista toisinaan on hyötyäkin, mutta liiallinen kaiken pelkääminen ei taida olla kovin hyvä juttu. Mahtavaa alkanutta viikkoa sinullekin! ♥

      Poista
  6. Ajatuksia herättävä postaus. Tunnistin niin itseni monesta asiasta ja kun miettii, niin kyllä sitä välillä käyttää ehkä liikaakin aikaa pelkäämiseen. Kiitos taas kerran hienosta postauksesta ja sainpahan ajattelemisen aihetta! :)

    P.S. Ihailen aina ihan mielettömästi näitä blogisi valokuvia! Kunpa olisin itsekin yhtä taitava valokuvaaja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta kommentistasi! Ainakin itse käytän ihan liikaa aikaa pelkäämiseen ja murehtimiseen, kun välillä voisi vain nauttia niistä hyvistä asioista.
      Hymy kyllä levisi korviin, kun luin tuon kommenttisi lopun. Valokuvaaminen on älyttömän kivaa ja inspiroivaa, olisi hienoa oppia koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. :)

      Poista
  7. Tää oli kyllä ihan tosi koskettava kirjoitus ja huomaan samaistuvani moneen pelkoon.
    Pelkään pimeää ja varsinkin yksin kävelyä siellä. Myös tuo uuden oppiminen aina jotenkin ahdistaa, kun on vain myönnettävä, että ei osaa. Tälläkin hetkellä pohdin, että uskallanko mennä perjantaina uuteen työpaikkaan, kun siellä on taas paljon uutta opittavaa.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo uusi työpaikka, I feel you! Oon itse ollut uudessa työpaikassa syyskuusta asti ja edelleen oon monessa asiassa ihan pihalla :D enää ei sentään jännitä töihin meno ihan niin paljoa. Tsemppiä uuteen työhön, hyvin se menee kun vaan on rohkea ja oma-aloitteinen :) ♥

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!